keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Onnellisuudesta

Varmaan monen teistäkin silmiin osui tutkimus, jonka mukaan suomalaiset ovat varsin onnellista kansaa, peräti kaikista onnellisimpia meidän pienellä pallollamme. Tutkimuksen tulosta tavatessa yhdellä jos toisella on saattanut kahvit pärskähtää näytölle, eikä ihme. Harva meistä mieltää kansakuntaamme maailman onnellisimmaksi. Onnekkaaksi ehkä, mutta tuskin onnelliseksi. En minäkään aina, oikeastaan läheskään tarpeeksi usein, vaikka syitä eittämättä olisi.






On lottovoitto syntyä Suomeen ja olen onnekas ollessani suomalainen. Meillä on puhdas luonto, hyvä koulujärjestelmä, terveydenhuolto, sosiaaliturva ja alhainen korruptioaste. Monia syitä tuntea itsensä onnekkaaksi. Entäpä sitten se onnellisuus? Miettiessä suomalaisten ulkoista habitusta, paistaa siitä onnellisuus harmittavan harvoin. Pohtikaapa vaikkapa yhden ilmeen omaavaa formulakuskiamme. Jep. Kyllä se savimajassa asustava ja ämpärillä leikkivä kehitysmaan lapsi näyttää monin verroin onnellisemmalle kun podiumille kiipeävä Jäämies. Ehkä se jutun juju onkin juuri tässä?

Ehkä suomalainen on onnellinen, kun kanssaeläjät eivät vaadi hymyä, vaan jokainen saa olla rauhassa juuri niin juro kuin haluaa. Small talkia ei tarvitse harjoittaa ja bussipysäkillä voi seistä hajuraon päässä muista. Se hajurako pysyy, koska kukaan muukaan ei halua tunkea liian lähelle. Koulustakin voi hyvillä mielin lintsata silloin tällöin, sillä vanhemmat eivät joudu maksamaan itseään kipeiksi moisesta lystistä. Lintsatessa voi kuljeskella kaupungilla tai metsässä juuri huolehtimatta siitä, että joutuu ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi. Melkoista huoletonta vapautta sanon minä.




Knit - H&M
Coat - Vila
Jeans - Laulia / Zeeprafashion
Shoes - Nike
Cap - New Era

Eero T, Lappeenranta 2018


Onnellisuutta on myös luonto ihan siinä lähellä, jopa pääkaupungissamme. Ruoka, jonka alkuperän voi selvittää yhdessä hetkessä. Vapaus valita niin terveydenhuollon, opintojen, uskonnon, poliittisen suuntautumisen, seksuaalisen suuntautumisen kuin vaikkapa ruokavalionkin suhteen. Mahdollisuus tehdä kestäviä valintoja ja selvittää valintojensa vaikutukset maapallollemme.

Minusta meillä on käsissämme kaikki tarvittavat työkalut olla maailman onnellisin kansa myös ensi vuonna, enää tarvitsee muistuttaa itseään siitä aina silloin tällöin. Ehkä eritoten pimeinä ja koleina marraskuun iltoina, kun tuntuu, että koko elämä on yhtä loskaista tylsyyttä. Koska kun hetken aikaa miettii, on siinä loskaisessa tylsyydessäkin niin monta aihetta onneen. Ne pitää vain nähdä.

Onnellista keskiviikkoa tyypit ♥


Maybe you too have seen that UNs The World Happiness Report which tells that Finns are the happiest nation in the whole world. Sounds bizarre, doesn't it? I know we have thousands of reasons to be happy but I still doubt that we really are happier than everyone else. Imagine an average Finn; how often do you see him/her smiling? You may know Kimi Räikkönen, our leading F1 driver? Now think of him winning or taking second place or so. How often does he smile? Very rarely. Doesn't look like happiness to me, but what if that is exactly it for Finns?

What if we really are happy when we don't need to smile or show other emotions? What if we are happy being alone but not being lonely? In that case that report might be correct. We do have nature where we can escape our every day life and just be alone. We do have social security, good healthcare, incomparable education system and freedom to be whoever we want to be, love whoever we want to love and say what ever we want to say. Maybe, what if, we are happy just without showing it? In Finnish we have this saying that "kellä onni on, sen kätkekööt" which means that if you are happy or lucky you shall not show it. So maybe, just maybe we are happy. If so, that's kinda cool.

4 kommenttia:

  1. Ihania juttuja onnellisuudesta ja aivan mielettömän- keväisen kauniita kuvia susta ♥ Naurahdin tuolle bussikohdalle, nimittäin just tänään hihittelin töihin tullessa suomalaisten bussikäyttäytymistä :'D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Emilia <3 tuo käyttäytymismalli on vaan niin huvittavan tuttu :D

      Poista
  2. Onpa kauniit asukuvat! Ihana tausta, vähän erilainen sävy. :) Hyvä postaus kyllä muutenkin, ajankohtainen aihe.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ihana!