keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Uusia tuttavuuksia

Heippahei tyypit ja kivaa keskiviikkoa! Kyselin teiltä lukuvinkkejä ja niitä myös sain. Välillä sitä ajattelee kirjoittelevansa tätä blogia vain itselleen, mutta mitä ilmeisimmin liikettä on myös ruudun toisella puolella, sillä kommentoimaan löysi monta aivan uutta (tai jostain syystä unohtunutta) bloggaajaa. Kiitos siitä! :) Ajattelin esitellä teille kolme (+ 1) lukulistalleni päätynyttä lempparia siltä varalta, että työkin tykkäätte!




SIIRI KIVIHARJU

Tykkään blogeista joissa bloggaaja antaa myös itsestään jotain ja tämä blogi on ehdottomasti yksi niistä! Paljon mielipiteitä, henkilökohtaisia kuulumisia ja arkihöpinää. Piristävää vastapainoa paikoitellen pinnalliseen blogiskeneen. :)




SUSANNA EVELIINA

Siiri Kiviharjun tapaan minulle aivan uusi tuttavuus. Susanna bloggaa kattavasti niin sisustuksesta, kauneudesta, tyylistä kuin esimerkiksi resepteistäkin, joten blogi on älyttömän monipuolinen! Kuvat ovat iso plussa, ne ovat nimittäin postauksesta toiseen super raikkaita ja kauniita! :) Esteetikko kiittää.




KATTI TRAVELS

Viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä Katti Travels. Muistelen eksyneeni tähän blogiin joskus aikaisemminkin, mutta syystä tai toisesta en ole jäänyt seurailemaan. Nyt tajuttuani, että blogin kirjoittaja asuu tällä hetkellä Sveitsissä au pairina, en malttanut lopettaa vanhojenkin postausten lukemista! Aivan mieletön lukusuositus kaikille kaukokaipuusta ja eritoten Alppi-ikävästä kärsiville!




+ HENNA M

Tämä ei itselleni ole enää aivan uusi tuttavuus, mutta ajattelin nostaa esiin joka tapauksessa. Henna kirjoittelee blogissaan hirmu positiivisella otteella arjestaan, tyylistään, kauneudesta ja vähän kaikesta muustakin. Rakastan tän blogin raikkaita ja kauniita kuvia ja ihanan välitöntä tapaa kirjoittaa ja myös Hennan tyyli osuu ja uppoaa. :)


Löytyikö näistä teille mitään uutta tuttavuutta? :)

2 kommenttia:

  1. Oiii kiitos paljon maininnasta! Nyt itselläkin on alppi-ikävöintiä, mutta onneksi pian on taas uusia reissuja luvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään innolla odottelemaan postauksia niistä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ihana!