tiistai 31. toukokuuta 2016

Töppöjalka







Jos miulla on kaikki hyvin, hymyilen. Hymyilen niin paljon ja niin leveästi, että luultavasti vastaantulijat pitävät miuta vähintään järkeni menettäneenä. Hymyilen ilman syytä, kaiken aikaa ja kaikkialla. Ihan huomaamatta.

Viime viikolla yllätin itseni hymyilemästä kuin mikäkin Naantalin aurinko. Pohdin hetken aikaa syytä moiselle toiminnalle, eikä sitä oikeastaan tarvinnut kauaa miettiä. Pojan pianotunnin ajan bebe käyttäytyi varsin mallikelpoisesti. Koko tunnin ajan olin orastavasta väsymyksestä huolimatta hänen paras kaverinsa ja miun syli ehkä paras paikka koko maailmassa. Seuraavana päivänä koulusta lapsia hakiessa poika täysin extempore halasi miuta koulun käytävällä. Yhdeksänvuotias poika, kaikkien kavereittensa edessä. Hetken aikaa mietin, josko poikaparka pitäisi toimittaa valkotakkisten huostaan.

Siinähän sitä on jo syitä kerrakseen, arjen pieniä onnistumisia. Tosiasiassa niitä kuitenkin on vielä pitkä liuta. Uusi hame, joka itse asiassa on näissä asukuvissa ensimmäistä kertaa in action! Hame sai positiivisen vastaanoton jopa paremmalta puoliskoltani ja se jos jokin on jo ihme. Ystävät. Siis sellaiset oikeat, naispuoliset ystävät, joiden kanssa ei tarvitse miettiä onko jauhot pussissa puhtaita vai ei tai varoa sanomisiaan peläten antavansa väärän kuvan. Avuliaisuus. Jos kaupassa viskaat kurkun lattialle, on joku jo nostamassa sitä puolestasi ennen kuin kissaa ehdit sanoa. Kaduilla vastaan tulevat ihmiset. Täkäläisille on ilmeisesti ihan normaalia toivottaa hyvää päivää täysin ventovieraalle, puhumattakaan muista kohteliaisuuksista. Suomalaiselle tämä aiheuttaa kuitenkin lähinnä hämmennystä ja kohteliaan vastaamisen sijaan päädyn tämän tästä pohtimaan, että näkyyköhän hameestani läpi tai onko hampaitteni välissä roska. Eihän sitä nyt kukaan muuten vain aukaise suutaan keskellä vilkasta ostoskatua, eihän?




Ps Auttakaa tyhmää! Onko mitään muuta keinoa välttää töppöjalkaefekti midi-mittaisen hameen kanssa kuin korot? Tai sit ne gasellin jalat, joita meikäläiselle ei valitettavasti ole suotu.



Toppi - Vila
Hame - Asos
Nahkatakki - Veromoda
Kengät - H&M

Leila N, Geneve 2016

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ihana!