torstai 12. toukokuuta 2016

Berlin from above

Käsi ylös kenellä muulla on pakottava tarve päästä tiirailemaan aina uutta kaupunkia hieman lintuperspektiivistä? Olkoon se sitten miljoonakaupunki tai kahdentuhannen ihmisen kyläyhteisö, vetää veri aina vain jonnekin kirkontorniin kiipeilemään jalat maitohapoille ja kiikaroimaan muurahais-ihmisiä jossain siellä alhaalla. Berliini tarjoaa tähän aktiviteettiin hyvät puitteet kahden näköalatasanteen voimin ja molemmissa vierailleena ajattelin koota tähän paikkojen plussat ja miinukset, jotta näiden kahden välillä arpovalla päätös olisi vähän helpompi.








Berliinin tv-torni

Berliinin tv-torni on näistä kahdesta ehdottomasti se tunnetumpi paikka tiirailla maisemia. Aukioloajat kilpakumppaniaan pidemmät, mutta myös hinnakkaampi vaihtoehto. Saapumalla aikaisin aamulla tai myöhään illalla pääsee toki halvemmalla ja jonotkin ovat yleensä maltillisemmat. Turvatarkastukset, varsinkin ruuhka-aikaan, vievät aikaa. Tähän aktiviteettiin kannattaakin ainakin viikonloppuisin ja keskellä päivää varata hieman enemmän aikaa. Itse näköalatasanteella ehdoton plussa ovat kartat ja infotaulut, joiden ansiosta Berliinin hahmottaminen jopa pimeässä helpottuu huomattavasti. Tv-tornista löytyy sekä baari että ravintola, joita kumpaakaan en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta ainakin aamiainen auringon noustessa ja dinner auringon laskiessa löytyvät to do -listaltani.






Panorama Punkt

Potsdamer Platzilla sijaitseva Panorama Punkt on sisartaan huomattavasti tuntemattomampi nähtävyys. Muun muuassa tästä syystä tämä onkin oma suosikkini. Sisäänpääsy on huomattavasti huokeampi kuin kilpakumppanillaan, jonoja harvemmin näkee ja turistit huipulle kiidättää Euroopan nopein hissi, mikä on jo elämys itsessään. Aukioloajat ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tv-tornia lyhyemmät, joten tavallisena päivänä auringonnousun tai -laskun ihailu ei täältä onnistu. Valokuvaajalle tämä on kuitenkin optimaalisempi vaihtoehto, sillä kameran linssin ja maisemien välistä ei löydy häiritsevää lasia, vaan kyseessä on ulkoilmatasanne. Myös täältä löytyy kiinnostavia infopläjäyksiä Berliinin historiasta. Tv-tornia mukaillen myös Panorama Punkt tarjoaa kahvilan huikeilla näköaloille (tämäkin vielä siellä to do -listalla odottamassa...).

Kummatkin ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja, mutta mikäli aikaa löytyy vain toiselle, valitsisin jälkimmäisen. Sisäänkäynti Panorama Punktille on hieman huomaamaton, mutta jokunen kyltti sisäänkäynnin tuntumasta taitaa jo tätä nykyä löytyä. Kumpi teidän suosikki on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ihana!