perjantai 13. toukokuuta 2016

Aikainen kassialma leivän nappaa






Ranskassa ja Sveitsissä erilaiset marketit, tai torit, tuntuvat olevan se juttu. Niitä on kaikkialla tai ainakin joka päivä voit löytää jonkun jostakin. Valikoima vaihtelee paikan mukaan ja saadaksesi kaiken haluamasi saatat joutua kiertämään usemmankin torin. Se kuitenkin kannattaa - onhan näiden torien ehdottomana valttina tuotteiden tuoreus ja laadukkuus. Toisin kuin vaikkapa Suomessa, saatat kuitenkin täällä joutua maksamaan vastaavasta tuotteesta enemmän torilla kuin kaupassa. Mitä kauemmas Sveitsin rajasta viitsii raahautua, sitä halvemmalla pääsee. Eritoten torilla, mutta myös ihan perus supermarketeissa. On kuitenkin myönnettävä, että juurikin Genevessä tarjonta on parhain niin tuotteiden kuin itse torienkin suhteen.

Miulle se juttu on Annemassen friday market. Ensimmäistä kertaa friday marketille lähtiessäni suuntasin paikalle vasta kello kymmenen jälkeen aamulla ja olin auttamatta myöhässä. Fiksuna mimminä opin kerrasta ja nykyisin olen ranskattarien ja paikallisten mummeleiden seassa ensimmäisten joukossa tekemässä ostoksiani ja kello kymmeneen mennessä olen jo ehtinyt lyllertää oikeana kassialmana takaisin kotiin. Totuuden nimissä täytynee myöntää, että perjantaiaamun ollessa friday marketilla juoksentelua lukuun ottamatta vapaa, päädyn useimmiten takaisin vällyjen väliin kassialmailun jälkeen. Onhan se nyt rankkaa vahdata mummeleiden kanssa parhaita patonkeja ja olla kärppänä paikalla, kun kalakauppias iskee parhaimmistonsa tiskiin.

Annemassen friday market on hyvä esimerkki torista, josta löydät mitä vain. Ja jos jotain ei löydy, ei sitä ihminen tarvitse. Pienempiä toreja löytyy ympäri Geneveä ja Ranskan pikkukyliä pitkin viikkoa, mutta niiden tarjonta keskittyykin pitkälti pelkkiin vihanneksiin. Tuoreus on näissä paikoissa taattua, olen nimittäin itsekin roudannut eräänä perjantaina kotiin vielä liikkuvia rapuja. Kokemus sekin. :D








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ihana!